top of page

Arboretum Frick | Musiikkivideoita ja valokuvia

Writer's picture: Dalofin OyDalofin Oy



Arboretum Frick on Kangasalla sijaitseva metsä- ja maisemapuutarha, jota on rakennettu 80-luvulta lähtien. Se avattiin vuonna 2021 yleisölle ja on ollut yleisömenestys. Saimme kunnian tehdä yhteistyössä Harjula Productions:in kanssa multimediatuotantoa Arboretumin kauniissa maisemissa.




Yhteistyö:

Työ alkoi yhteisneuvotteluilla Harjula Productionsin, Heikki Mäenpään kanssa. Heikki oli säveltänyt Arboretum Frickiin musiikkia. Heikin kappaleesta ''I've Heard Something in My Mind for a Long Time'' haluttiin tehdä Arboretumin kauniissa maisemissa video.

Videon suunnittelu alkoi tutustumalla vierailulla Arboretum Frickiin. Kauniissa puutarhassa oli jopa liiankin paljon hyviä kuvauslokaatioita, sillä missä tahansa siellä olisi saanut hyvännäköistä sisältöä videoon. Päädyimme lopulta muutamaan eri avainlokaatioon, jotka olivat tarpeeksi erilaisia toisistaan, mutta silti toivat videoon kaunista yhtenäisyyttä.

Itse videon kuvaaminen oli hetkessä tehty ja jälkikäsittely nopeasti ohi. Videosta voisi kertoa vaikka kuinka, mutta tulos puhuu puolestaan



Lopuksi

Kesäisissä tunnelmissa ja maisemissa nousi hymy korviin ja energia oli korkealla. Tällaisia ''kesätyönantoja'' lisää, kiitos.

Toimeksianto oli hieman erilainen mitä olemme aikaisemmin tehneet, mutta siitä huolimatta työ oli vaivattomasti toteutettavissa kevyellä kalustolla.

Jos sinulla heräsi mitä tahansa mediatarpeita, ota meihin suoraan yhteyttä. Suunnitellaan millainen mediatuotanto sinulle toteutetaan.

10 views0 comments

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page